Kuoleman ongelma

Missä kuolleet ovat?

Joh. 11:11,13. 11. Tämän sanottuaan Jeesus jatkoi: "Ystävämme Lasarus nukkuu, mutta minä menen herättämään hänet." 13. Jeesus tarkoitti sitä, että Lasarus oli kuollut, mutta opetuslapset luulivat hänen puhuvan tavallisesta nukkumisesta.

1Tess. 4:13–18. 13. Tahdomme, veljet, teidän olevan selvillä siitä, mitä tapahtuu kuoleman uneen nukkuville, jotta ette surisi niin kuin nuo toiset, joilla ei ole toivoa. 14. Jos kerran Jeesus on kuollut ja noussut kuolleista, niin kuin me uskomme, silloin Jumala myös on Jeesuksen tullessa tuova poisnukkuneet elämään yhdessä hänen kanssaan. 15. Ilmoitamme teille, mitä Herra on sanonut: Me elossa olevat, jotka saamme jäädä tänne siihen asti kun Herra tulee, emme ehdi poisnukkuneiden edelle. 16. Itse Herra laskeutuu taivaasta ylienkelin käskyhuudon kuuluessa ja Jumalan pasuunan kaikuessa, ja ensin nousevat ylös ne, jotka ovat kuolleet Kristukseen uskovina. 17. Meidät, jotka olemme vielä elossa ja täällä jäljellä, temmataan sitten yhdessä heidän kanssaan pilvissä

Milloin kuolemattomuus saadaan?

1Kor. 15:51–52. 51. Nyt ilmoitan teille salaisuuden: Me emme kaikki kuole, mutta kaikki me muutumme, 52. yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasuunan soidessa. Pasuuna soi, ja kuolleet herätetään katoamattomina ja me muut muutumme.

Kuolemattomuus armolahjana

1Tim. 6:16. Hän yksin on kuolematon, hän asuu valossa, jota ei voi lähestyä. Häntä ei yksikään ihminen ole nähnyt eikä voi nähdä. Hänen on kunnia ja ikuinen valta. Aamen.

Room. 6:23. 23. Synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.

”Kuolleet eivät tiedä mitään”

Saarn. 9:5,6. 5. Elävät tietävät sen, että heidän on kuoltava, mutta kuolleet eivät tiedä mitään. Heillä ei ole enää palkkaa saatavana, ja heidän muistonsa on unohdettu. 6. Heidän rakkautensa ja vihansa ja kiihkonsa on mennyt, eikä heillä enää koskaan ole osaa missään, mikä tapahtuu auringon alla. matkalla, ei ole tekoja, ei ajatuksia, ei tietoa, ei viisautta.

Jes.38:18. 18. Ei tuonela sinua kiitä eikä kuolema sinua ylistä! Ne, jotka syvyyteen joutuvat, eivät voi turvautua uskollisuuteesi.  

Onko sielu kuolematon?

Hes.18:4. 4. Kaikki ihmiset, niin isät kuin pojat, ovat minun vallassani, minun määrättävissäni, ja kuolema on vain sen osana, joka on syntiä tehnyt.

Vainajilta kysyminen

3Moos. 20:6. 6. "Jos joku luopuu minusta ja kääntyy vainajahenkien ja tietäjien puoleen, minä käännyn häntä vastaan ja poistan hänet kansansa keskuudesta.

5Moos. 18:9–12). "Kun tulette siihen maahan, jonka Herra, teidän Jumalanne, antaa teille, älkää ruvetko noudattamaan siellä asuvien kansojen iljettäviä tapoja. 10. Keskuudessanne ei saa olla ketään, joka panee poikansa tai tyttärensä kulkemaan tulen läpi, ei myöskään ketään taikojen tekijää, enteiden tai ennusmerkkien selittäjää, noitaa, 11. loitsujen lukijaa, henkienmanaajaa, tietäjää eikä ketään, joka kysyy neuvoa kuolleilta. 12. Jokainen, joka sellaista harjoittaa, on iljetys Herralle, ja juuri näiden iljettävien tapojen vuoksi Herra, teidän Jumalanne, hävittää ne kansat teidän tieltänne.

1Aikak.10:13. 13. Näin kuoli Saul, koska hän oli luopunut Herrasta eikä ollut totellut hänen sanaansa. Saul oli myös hakenut neuvoa vainajien hengiltä 14. eikä Herralta. Siksi Herra antoi hänen kuolla ja siirsi kuninkuuden Daavidille, Iisain pojalle.

Vainajahenget ovat riivaajia

1Kor.10.20. 20. Tarkoitan sitä, että epäjumalien palvelijat uhraavat pahoille hengille eivätkä Jumalalle, enkä halua teidän joutuvan yhteyteen pahojen henkien kanssa.

Jes. 8:19,20.  Te kuulette sanottavan: "Tiedustelkaa neuvoa vainajahengiltä, kysykää tietäjiltä, jotka supisevat ja mumisevat." Mutta Jumalaltaanhan kansan on neuvonsa pyydettävä! Miksi sen pitäisi kysyä kuolleilta neuvoa elävien asiassa? 20. Siis esiin todistekäärö, sinetöity opetus! Turhia sanoja puhuu tämä kansa, jolle päivä ei enää koita.    

Helvetti – missä ja milloin

Ilm. 20:15-15. 13. Meri antoi kuolleensa, Kuolema ja Tuonela antoivat kuolleensa, ja kaikki heidät tuomittiin tekojensa mukaan. 14. Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema: tulinen järvi. 15. Jokainen, jonka nimeä ei löytynyt elämän kirjasta, heitettiin tuohon tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi

Onko helvetin tulijärvi loppumaton

Ilm.20:13,14. 13. Meri antoi kuolleensa, Kuolema ja Tuonela antoivat kuolleensa, ja kaikki heidät tuomittiin tekojensa mukaan. 14. Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema: tulinen järvi.

Esimerkkejä iankaikkisesta

Joona 2:7. 7. Vuorten pohjiin minä painuin, vajosin syvyyksien maahan, sen salvat sulkeutuivat takanani ainiaaksi. Mutta sinä, Herra, minun Jumalani, nostit minut elävänä ylös haudasta.

 3Moos. 2 5:46. ja voitte myös antaa heidät perintönä lapsillenne, jotka samoin saavat pitää heidät orjinaan. Heidät voitte aina pitää orjinanne, mutta toisianne, muita israelilaisia, te ette saa panna orjantyöhön.

Jes. 32:14. Sillä palatsi jää autioksi, kohiseva kaupunki hylätään. Missä kohosi Ofelinkukkulan linna vartiotorneineen, siinä leviää ikuisesti rauniokenttä, villiaasien mielipaikka, karjalaumojen laidunmaa. Tuli kuluttaa heidät.

Ilm. 20:9. 9. Ne nousevat maan tasangolle ja saartavat pyhien leirin ja rakastetun kaupungin. Mutta taivaasta iskee tuli, ja se tuhoaa ne kaikki.

Mal.4:1-3. 19. Katso, se päivä tulee liekehtivänä kuin tulinen uuni. Kaikki röyhkeät ja pahantekijät ovat silloin oljenkorsia. Se päivä tulee ja sytyttää ne liekkiin - sanoo Herra Sebaot - eikä niistä jää jäljelle juurta eikä vartta.

Toinen kuolema helvetissä

Ilm.20:14. 14. Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema: tulinen järvi.

Room. 6:23. 23. Synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.

Ps. 37:38. 38. Pahantekijät tuhoutuvat kaikki tyynni, jumalattomia odottaa perikato.

Obadja 1:15,16. 15. Lähellä on Herran päivä, lähellä kaikkia kansoja. Niin kuin sinä olet veljellesi tehnyt, niin myös sinulle tehdään. Sinulle maksetaan tekojesi mukaan. - Niin kuin teidän, Juudan asukkaitten, täytyi pyhällä vuorellani juoda minun vihani maljasta, niin joutuvat muut kansat yhä uudelleen juomaan siitä. Niiden täytyy juoda se pohjaan saakka. Ne häviävät jäljettömiin, ikään kuin niitä ei olisi koskaan ollut.

Uusimmat kommentit

10.02 | 04:36

Mukava pieni tarina autoista.

Jaa tämä sivu