Elämäni autot

Kerron hiukan autoista, joita minulla on ollut. Tuleehan siinä hiukan autojen historiaa ja kuvia elämäni ajalta. Ensimmäinen autoni oli Ford Anglia 1000, jonka ostin vuonna 1965. Siinä oli erikoista toiseen suuntaan viisto takalasi. Ostin sen aika pian valmistuttuani insinööriksi. Sain lainaa tädeiltäni. Sitten ostin piilofarmari Mazda 1800 Vanin vuonna 1971. Piilofarmari oli pakettiauto ja sen sai silloin ostaa verottomana, jolloin sen hinta oli edullinen. Siihen oli etupenkkien taakse selkänoja menosuuntaan nähden asennettu myyjän toimesta epämukava puinen väliaikaiseen henkilökuljetukseen tarvittava klappipenkki. Tämä oli silloista veronkiertoa.

Vuonna 1976 vaihdoin Mazda 1800 Vanin Fiat 128:aan. Tällä autolla tapahtui suurin kolarini. Se tapahtui seuraavasti. Ajoin Westendin rantatietä ja katselin rannan kivikkoon ajautunutta tyhjää kanoottia. Samassa jysähti. Edellä menevä auto oli pysähtynyt kääntyessään vasemmalle. Koko autoni etuosa meni lyttyyn. Itsekin koin jonkinlaisen pienen shokin sen enempää vahingoittumatta. Korjautin autoni pienessä puutalossa olevassa halvassa korjaamossa. Auto saatiin jonkinlaiseen kuntoon, tosin etupyörien pultit olivat jääneet kiristämättä. Huomasin sen ajaessani, kun ihmettelin mikä kolina edessä kuuluu. Tämä kolari tapahtui kiusalliseen aikaan, kun juuri tarvitsin autoa ja peräkärryä omakotitalon rakentamisessa.

Seuraava autoni oli Lada 1200, jonka ostin vuonna 1983 ja pidin sitä vain vähän aikaa, koska läheiseni eivät oikein tykänneet Ladasta. Äitini lahjoitti vähistä säästöistään rahat uuteen autoon. Se oli Nissan Sunny 1,6 ja ostin sen vuonna 1985. Se oli hyvä auto ja sitä pidin sitä noin kuusi vuotta ja annoin se sitten vaimolleni. Se on vieläkin käytössä eräällä tuttavallani.

Koska Nissan oli hiukan liian pieni asuntovaununi vetojuhdaksi, ostin nelivetoisen Subaru Legacu 1,8:n vuonna 1991. Nyt pääsin asuntovaunulla melkeinpä minne tahansa. Pian kuitenkin kyllästyin asuntovaunuuni ja myin sen pois. Sen tilalle rakensin peräkärryn päälle vanerista kopin tavarankuljetusta varten. Se toimi myös asuntovaunun korvikkeena, koska siinä pystyi hätätilassa nukkumaan.

Vuonna 2003 ostin Skoda Octavia 1,6:n, kun Subaru alkoi ruostua lokasuojista. Skodan annoin vaimoni käyttöön kun sain ostaa vuonna 2012 eräältä tuttavaltani Audi A4 farmarin automaattivaihteella. Sillä on näin vanhempana mukava körötellä. Saa nähdä onko se viimeinen autoni, kun ikääkin on jo niin paljon ja uusiiko lääkäri enää ajokorttiani. Tämä autoista.

Mukava pieni tarina autoista.