12. Keskustelua kivennäisaineista

Nykyisin puhutaan paljon ravintomme vitaaliaineista, joilla tarkoitetaan sellaisia elintärkeitä aineita, kuten vitamiinit ja kivennäisaineet, joita tarvitsemme vain hyvin pieniä määriä. Nykyisen tietämyksen mukaan katsotaan noin 20 kivennäisaineen olevan meille välttämättömiä.

Kivennäisaineet on tapana jakaa ns. makro- ja mikroalkuaineisiin. Makro-alkuaineilla tarkoitetaan sellaisia alkuaineita, joita kasvit ja eläimet tarvitsevat suurempia määriä ravinnossaan. Niitä ovat happi, typpi, rikki, fosfori, kalsium, hiili, vety, kalium, magnesium, natrium ja kloori.

Mikro-alkuaineilla, eli hivenaineilla tarkoitetaan sellaisia aineita, jotka ovat elintärkeitä siitä huolimatta, että niitä tarvitaan sangen vähäisiä määriä. Näihin lasketaan rauta, boori, kupari, sinkki, mangaani, molybdeeni, koboltti, vanadiini, jodi, fluori, bromi, strontium, barium, seleeni, kromi, tina ja pii.

Kuten jo nimistä voi päätellä, osaa makro-alkuaineista käytetään kasveille runsaastikin erilaisina lannoitteina. Hiilen vihreät kasvit ottavat ilman hiilidioksidista. Vedyn ja hapen ne saavat vedestä ja lisäksi kaikki elävät sekä kasvi- että eläinsolut, ottavat happea ilmasta hengityksen yhteydessä.

Hivenaineet muodostavat erittäin tärkeän terveydellisen tekijän. Niiden määrä vaihtelee maaperän mukaan ja niiden esiintyminen tai puutos määrittelee nauttimamme ravinnon täysipainoisuuden.

Joka päivä jokainen meistä nautimme pieniä määriä näitä hivenaineita. Elimistömme pystyy käsittelemään tiettyjä metalleja, jotka ovat elämälle välttämättömiä, säilyttäen tai hyläten niitä tarpeen mukaan.

Yhtenä esimerkkinä on kupari, joka on elintärkeä veren muodostuksessa. Meidät erottaa kuolemasta yksi gramman kymmenesosa ja kuitenkin liikamäärä voi olla myrkyllistä. Mutta terve elimistö poistaa kuparia, kun sen määrä alkaa kohota siedettävyysrajan yläpuolelle. Samoin on raudan laita.

Elimistöllä on kyky myös poistaa vähäisiä määriä sellaisia metalleja, joita se ei itse tarvitse. Kun hengitämme esim. autojen pakokaasujen mukana lyijyä, se poistuu ruumiista, mutta jos saamme sitä liian suuria määriä, ilmenee myrkytysoireita.

Hivenmetallien esiintymismäärät ja niiden tarve ovat todella uskomattoman pieniä. Vasta viime aikojen teknillinen kehitys on tehnyt mahdolliseksi mitata niin pieniä määriä. Mitä sanoisitte laitteesta, jolla on mahdollista mitata kromipitoisuus, joka on vain 1/20 miljoonas osa hiiren maksasta.

Sitä mukaan, kun tämä suunnattoman pienuuden maailma alkoi avautua, alettiin oivaltaa, että joidenkin alkuaineiden pienimmillä hiukkasilla on käsittämättömän suuri vaikutus kasveihin, eläimiin ja ihmisiin.

Jo nyt monet tutkijat ovat sitä mieltä, että hivenmetallit ovat ihmisen ravitsemuksessa tärkeimpiä tekijöitä kuin vitamiinit. Elimistö kykenee tuottamaan monia vitamiineja. Mutta se ei kykene tuottamaan välttämättömiä hivenmetalleja, eikä vapautumaan monista niiden myrkyllisistä liikamääristä.

Otetaanpa joku esimerkki hivenaineiden merkityksestä. Eräässä persikkatarhassa puut olivat kitukasvuisia ja hedelmät laadultaan huonoja. Kun viljelijä rakensi tarhan ympäri galvanoidun verkkoaidan, puut muuttuivat elinvoimaisiksi ja tuottoisiksi. Mistä syystä? Maaperästä puuttui sinkkiä, mutta sade huuhteli sitä aidasta kylliksi tyydyttämään tarpeen.

Omenan ytimen paksuneminen on toinen esimerkki maaperässä esiintyvästä puutoksesta. Se voidaan korjata lisäämällä muutama teelusikallinen booria hehtaaria kohden.

Australiassa oli ongelmia lampaiden hoidossa. Monin paikoin ne muuttuivat notkoselkäisiksi ja heikoiksi, sitten halvaantuivat ja lopulta kuolivat. Mitättömän pieni hyppysellinen kobolttia niiden suolaan lisättynä korjasi tilanteen. 30 grammaa vuodessa riittää pitämään sata lammasta terveenä.

Entä ihminen? Melko samanlainen tarina. Esim. ilman rautaa – jonka kokonaismäärä ruumiissamme on tuskin parin pienen rautanaulan sisältämä – me tukehtuisimme, sillä rauta on välttämätön aineosa hemoglobiinissa, joka kuljettaa happea elimistöön.

Suomessa on havaittu, että Itä-Suomen maaperä ja juomavesi sisältävät perin vähän magnesiumia. Siitä johtuen karja kärsii puutosta, mikä ilmenee ns. laidunhalvauksena. Sairaus parannetaan ruiskuttamalla magnesiumsulfaattia eläimen vereen.

Maaperän köyhyydestä johtuen myös väestö kärsii magnesiumin puutosta ja jotkut tutkijat ovat sitä mieltä, että siinä on yksi syy siihen, että kuolleisuus sydän- verisuonitauteihin on Itä-Suomessa maailman korkein.

Myös vesi Suomessa on pehmyttä ja kivennäisaineköyhää, päinvastoin kuin naapurimaissamme Ruotsissa ja Norjassa, joissa vettä saadaan mineraalirikkailta tunturialueilta.

Yleensä ollaan sitä mieltä, että meidän ravinnossamme ei nykyisin ole tarpeeksi noita salaperäisiä, mutta tärkeitä hivenaineita. Se johtuu siitä, että peltomme ovat yksipuolisen keinolannoituksen ansiosta imetty tyhjiin luontaisista hivenaineista.

Kasvitkin tarvitsevat noin 20 alkuainetta, joista noin puolet kuuluu hivenaineisiin. Mutta koska peltojamme on vuosikymmenien ajan lannoitettu yksipuolisesti vain typpi-, fosfori-, ja kaliumlannoitteilla, hivenaineet ovat ratkaisevasti vähentyneet. Näin kasvien laatu ja koostumus ihmisen ravintona on arveluttavalla tavalla huonontunut.

Emme vielä tiedä hivenaineista paljoakaan. Mutta tutkimus edistyy ja tietomme lisääntyy. Suomalaiset tutkijat ovat havainneet selvän yhtäläisyyden maaperän mangaanipitoisuuden ja alueella esiintyvän syöpäsairauden yleisyyden välillä. Toisin sanoen: Jos kasvit sairastavat mangaanin puutetta, ihmiset sairastavat syöpää.

Ja näin se on. Mitä enemmän me ihmiset rikomme Jumalan säätämiä luonnonlakeja vastaan riistämällä maaperää, saastuttamalla elinympäristöämme ja käyttämällä epäterveellisiä aineita, sitä enemmän me sairastamme ja kärsimme oman tyhmyytemme seurauksista.

Tiedämme myös, että siirtyminen luonnonmukaiseen viljelyyn ja biologisiin menetelmiin, palauttaisi hivenaineiden kiertokulun ja estäisi maaperän köyhtymisen. Merkkejä tämänkaltaisesta ajattelusta on jo havaittavissa meidänkin maassamme. Mutta se on pitkä ja hankala tie, joka ei yleisty ennen kuin pakon edessä, apulantojen loppuessa.

On myös hyvä tietää, että mahdollisimman luonnonmukainen ravinto voi parhaiten varmistaa hivenaineiden saannin. Tiedätkö, että esim. punajuurimehu sisältää paljon enemmän mangaania ja magnesiumia, kuin terveellisenä tunnettu porkkanamehu. Myös mustikka sisältää runsaasti mangaania.

Ja Suomessa syöpää vastustavana kansanlääkkeenä tunnettu koivuntuhka sisältää mm. mangaania, kaliumia, kalsiumia, sinkkiä, rautaa ja kuparia, sekä pieniä määriä muitakin hivenaineita.